Ole itsesi paras ystävä

Aina jos aihetta tulee, hoen lapsille siitä, miten itseä pitää kohdella ja pitää huolta itsestä samalla tavalla kuin hyvästä ystävästä. Ketään ei saa kiusata, ei edes itseä. Se on ajatus, joka saattaa hätkähdyttää ja jää mietityttämään lapsia. Niin, tosiaan.. 

Kuuntele ja mieti, miten lapset puhuvat itselleen! Onko puhe kuin parhaalle ystävälle osoitettu empaattinen kannustin vai sättiikö hän itseään jostain, mikä ei mennyt ihan putkeen? On tärkeää antaa armoa myös itselle.

Esimerkki. Tyttöni ajoi jyrkkää alamäkeä pyörällä. Pyöräilyä säesti hokemat: En osaa, en pysty, pelottaa. Pyörää hän siis oli osannut jo pitkään ajaa, mutta jyrkkä mäki heitti hänelle haasteen.

Puhuimme siitä, että on normaalia, että jyrkän mäen alas ajaminen jännittää, mutta jos hokee itselleen, ettei pysty, niin todennäköisyys että pelko osoittautuu liian suureksi yrittämiseen kasvaa. Sen sijaan vaikka tuntuisi kuinka itsestäänselvältä, ettei osaa ja uskalla, niin kannattaa silti hokea itselleen aivan päinvastaista: minä osaan, minä uskallan, kyllä minä selviän.

Niin tyttöni kokeili vaihtaa hokemaansa, ja huomasi pelon vaihtuneen jännitykseksi ja mäen alas ajaminen olikin paljon helpompaa kuin mitä hän oli odottanut.

Ilokseni olen huomannut tämän tapahtuman jälkeen, miten tuo lempeä, luottavainen ja positiivinen ajattelutapa ja asenne on levinnyt muillekin elämänalueille. On upeaa kuultavaa, miten hän nyt itseään kannustaa. Tuetaanhan yhdessä lapsia pitämään yllä omaa kannustavaa sisäistä puhetta!

Vielä tärkeämpää on kuitenkin havahtua miettimään, mitä sitä itse hokee lapselle! Koska siihen uskoen hän kasvaa ja negatiivisista hokemista tulee itseään toteuttava ennuste. 

Asenne ratkaisee. Myös tässä.