Nenä netissä, osa 1

Istun terveyskeskuksen aulassa.

Kännykässä näkyy kuva jonkun kahvilan ikkunasta.

Kuvassa on teksti:

"No, we don't have wi-fi.

Talk to each other!"

Olen odottanut pääsyä päivystävälle lääkärille jo pitkään,

tuijottanut puuduttavaa kännykän ruutua;

ja päätän nostaa katseeni pois kännykästä.

Samantien viereeni tulee rullatuolia työntävä nainen.

Tuolissa istuva mies katsoo minua pitkään.

Hymyn väre käy hänen huulillaan.

Mies sanoo:

"Luulin sinun pitelevän hellästi lasta sylissäsi,

mutta sehän olikin vain takki."

Minä vastaan:

"Juu, se on täällä hyvässä hoidossa!"

samalla takkia leikkisästi silitellen.

Mies ja nainen molemmat nauravat.

Keskustelu ei ole pitkä, 

mutta niin osuva juuri näkemäni kuvan tekstiin.

Jos en olisi nostanut katsettani kännykästä,

tuota kohtaamista ei olisi syntynyt.

Keskustelu, niin lyhyt kuin se olikin,

lämmitti sydäntä.

Vaikka tuota kohtaamista ei olisi tapahtunut,

se ei olisi vaikuttanut asianomaisiin juurikaan.

Mutta entä jos mietit kasvavassa iässä olevia lapsia?

Miten liiallinen kännykän käyttö vaikuttaa heihin?

Lapsiin, jotka vasta rakentavat kiintymyssuhdettaan sinuun?

Lapsiin, jotka vasta opettelevat vuorovaikutusta toiseen ihmiseen?

Heidän itsetuntoonsa?

Kokemukseen, että "Minä olen tärkeä ja arvokas."?

Kokemukseen, että "Minä riitän."?