Krokotiilijuoksu ja 234 muuta toimintaideaa motoristen taitojen kehittämiseksi


Mainos: Varhaiskasvatuksen Tietopalvelu

Esittelen teille todella hyvän kirjan, joka on täynnä kivoja, motorisia taitoja kehittäviä leikkejä. Siitä löytyy sekä perinteisiä suomalaisia leikkejä ja pelejä että perusmotorisia taitoja harjoittavia eli liikkumistaitoa, tasapainotaitoa ja välineenkäyttötaitoa kehittäviä leikkejä ja pelejä.


Itse tykkäsin eniten siitä, miten leikit oli kirjaan jaoteltu. Sieltä pystyy todella nopeasti ja vaivattomasti löytämään kulloiseenkin tilanteeseen ja tavoitteeseen liittyvät harjoitukset esimerkiksi sen mukaan toteutetaanko toiminta ulkona vai sisällä ja miten paljon ennakkovalmisteluita leikki vaatii.



Myös kohderyhmä ja leikin kesto sekä leikissä opittava liikunnallinen tavoite (esim. juokseminen, tasapaino, potkaiseminen, reagointi, kehonhallinta, havainnointi jne.) oli kivasti eriteltynä sekä vielä erilaisia sovelluksia leikkiin. Lisäksi kirjan alussa on lyhyt teoriaosuus.


Minua innosti tämä kirja erityisesti sen takia, koska tietokoneet ja tabletit vähentävät lasten liikkumista. Nämä leikit ovat juuri omiaan innostamaan ja kannustamaan lapsia liikkumaan ja lisäksi nopeuttamaan aikuisen suunnitteluosuutta. Monet noista leikeistä on vielä sellaisia, et lapset voi leikkiä niitä ilman aikuistakin (riippuen tietysti iästä).


Kommentit

Suosituimmat blogipäivitykset

Sosiogrammi

Aistiseikkailu -projekti: Pohjustusta

Jumppaa junnuille & Näppärät näpit (karkea- ja hienomotoristen taitojen tehtäväkortit)

Ideoita leikkiympäristön rikastamiseen

Jukka Hukka -kirjasarja ja tunnekortit

Työn imu

Aistiseikkailu -projekti: Matka avaruuteen

Aistiseikkailu -projekti: Matka Suomeen

Aistiseikkailu -projekti: Matka Saharaan

Kilpikonnan keinahdus -Toimintakortit hauskoihin liikuntahetkiin