Itke vaan...
Tytölläni oli ollut pitkä päivä koulussa ja illan tullen tuli väsy ja sen mukana itku. Otin tytön syliin ja sanoin: "Itke vaan, itke niin kauan kuin itkua riittää, minä olen tässä sinun kanssa." Tyttö halasi pitkään ja jatkoi itkemistä; ei kuitenkaan enää yhtä lohduttoman kuuloisena.
Ja yhtäkkiä itku loppui. Se meni ohi todella nopeasti. Oikein näki, miten taakka oli pudonnut hänen harteiltaan ja miten kevyt olo hänellä oli; väsy ja suru oli vaihtunut iloon ja energisyyteen.
Jos olisin yrittänyt jollain tapaa ohittaa tuon itkun, olisi sitä eittämättä kestänyt kauemmin. Mutta kun annoin luvan itkeä, lohdutin läsnäololla, olin tässä ja nyt hänen kanssaan täysin keskittyen hänen tunteisiin aikaa antaen, oli murheet sittenkin hyvin nopeasti selätetty.
Oma vireystaso toki vaikuttaa siihen, miten läsnä ja sensitiivinen pystyt olemaan kaiken kiireen ja arkisen aherruksen keskellä tälläisellä hetkellä. Tällaiset hetket ovat kuitenkin niin antoisia niin minulle kuin lapselle, että niistä saa voimaa väsyneempänäkin päivänä antaa lapselle se, mitä hän sillä hetkellä kaipaa ja tarvitsee. <3
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahtuisin kovasti, jos saisimme blogitekstin kommenttikenttään vuoropuhelua aikaiseksi. Jätäthän käynnistäsi siis kommentin! Voisitko myös ystävällisesti linkittää oman blogitekstisi kommenttikenttään, jos oma tekstini on herättänyt sinussa blogipäivityksen verran lisäajatuksia, kiitos!